Tämä on ensimmäinen osa blogisarjasta, jossa kerron tarinoita purjehdusuraltani. Näiden blogitekstien tavoitteena on joko innostaa sinua tai viihdyttää sinua. Tällä kertaa toivon, että saavutan vähän molempia. Kerro kommenteissa, mitä tunteita tämä sinussa herätti.
Kun miettii, kuinka suuren osan elämästäni olen omistanut purjehdukselle, voisi luulla, että rakastuin lajiin heti. Näin ei kuitenkaan lainkaan tapahtunut. Itse asiassa ensimmäisen syksyn aikana, kun harjoittelin viikoittain Optimisti-jollalla, minulla oli useita raivokohtauksia ja yritin jopa paeta harjoituksista. Muistan kerran, kun jäin jumiin keula suoraan kohti tuulta, purje lepattaen, enkä saanut venettä liikkeelle. Obelixin innoittamana hyppäsin ulos veneestä ja yritin työntää venettä rantaan. Kävi ilmi, etten ollutkaan yhtä vahva kuin Obelix, joten valmentajani piti nostaa minut vedestä. Näytti varmasti aika hauskalta, mutten usko, että valmentaja oli niin huvittunut. Toisen kerran hyppäsin vain ulos veneestä ja yritin uida rantaan, koska en voinut käsitellä venettä, joten valmentajani joutui taas kalastamaan minut vedestä.
Näiden haasteiden jälkeen olisi ollut helppo luovuttaa ja kokeilla jotain helpompaa lajia, mutta ilmestyin jatkossakin joka viikko treeneihin (tai sitten vanhempani toivat minut harjoituksiin, halusin tai en, kuka tietää 🤷). Joka tapauksessa olen iloinen, etten lopettanut, koska olisin jäänyt paitsi monista arvokkaista opeista ja unohtumattomista kokemuksista.
Tällä tarinalla haluan kertoa sinulle, että älä anna periksi, jos aluksi on vaikeaa tai vaikka et alussa tykkäisi jostakin, koska se saattaa muokata elämääsi tavoilla, joista voit vain haaveilla.
Aloita oma purjehdusseikkailu alkeiskurssillamme elo- tai syyskuussa: https://www.silenbrothers.fi/purjehduskurssit
Comentários